Miten välimuotoinen asuminen käytännössä toteutuu ja mitä mieltä itse asukkaat ovat kyseistä asumismuodosta. Näitä tiedusteltiin Tampereella Kotosalla-konseptin mukaisesti toimivien senioritalojen asukkailta.
Välimuotoinen asuminen on asumismuoto, jossa korostuvat itsenäinen asuminen, yhteinen toiminta, esteettömyys sekä sijainti palvelujen lähellä. Puhutaan myös yhteisöllisestä senioriasumisesta ja ikäystävällisestä ryhmäasumisesta.
- Miten kauan olet asunut tässä asumismuodossa?
- Mitkä ovat parhaat kokemukset?
- Mitä tämä antaa sinulle?
”Olen asunut talossa nyt 10 vuotta sen jälkeen, kun jäin leskeksi. Ensimmäiset vuodet olin vielä työelämässä, mutta nyt sitten viimeiset neljä vuotta olen ollut eläkkeellä. Nautin suunnattomasti meidän arkipäivämme yhteisistä lounaista. Niistä tulee usein pitkiä lounaita. Me jäämme kahvikupin ääreen vielä puhumaan. Vain taivas on rajana meidän aiheistamme. Se on yksi parhain asia.”
Kristiina Aaltonen, Tampereen Hopealahti
”Olen asunut Hopeaharjussa vähän toista vuotta. Minut on yllättänyt se, kuinka hyvin siellä on otettu vastaan ja on tutustunut ihmisiin ja näihin palveluohjaajiin. Aluksi se tuntui vähän, että miksi tästä pitää maksaa viiskymppiä per nenä kuussa, kun en palveluja paljoakaan suoranaisesti käytä. Mutta tämän yhteisöllisyyden vahvistamisen kautta olen vakuuttunut siitä, että se on ihan toimiva konsepti ja että siitä kannattaa pitää kiinni. Ihmiset voivat paremmin ja tekevät kaikennäköistä kivaa yhdessä. Mitä aktiivisempi on, niin se ruokkii itseään osallistumaan lisää toimintaan. Teemaluentoja meillä on erilaisista mielenkiintoisista aiheista. Olen vielä osittain työelämässä yrittäjänä, joten on paljon kaikennäköistä muutakin puuhaa. En nyt ehkä ole ihan kaikkein tyypillisin asukas, mutta tuntuu hyvältä, kun voi auttaa toisia esim. tietotekniikan käytössä.”
Timo Salomaa, Kangasalan Hopeaharju
”Olen Frans Emilissä ihan ”perustajajäseniä”, siis niin alusta saakka kuin vaan pääsi varaamaan, eli asunut runsaat 12 vuotta. Rakennusvaiheessa ei taloa päässyt suunnittelemaan, mutta omaa asuntoaan sai sitten muuttaa. Silloin kun tämmöistä rakennusta ruvetaan suunnittelemaan, pitäisi toisesta senioritalosta olla joku, joka osaa katsoa asiaa eri lailla kuin arkkitehti ja kertoa miten tiloja kannattaa rakentaa, että kaikki pääsisivät sujuvasti liikkumaan. Olen mukana melkein missä vaan toiminnassa. Olen vetänyt yhteislaulua, ollut mukana käsityökerhossa ja jumpassa. Se on tämä yhteisöllisyys, joka on minulle tärkeä. Mielelläni maksan viisikymppiä ja olen ihan ehdottomasti sitä mieltä, että palveluohjaaja on tarpeellinen. Tämä on tämmöinen asumismuoto, mitä tunnetaan ehkä vähän huonosti. Asunnonvälittäjätkään ei ymmärrä, mistä tässä on kyse ja miten tätä voisi markkinoida.”
Sylvia Hämäläinen, Tampereen Frans Emil
Meillä täyttää Kalevan Akseli kohta 5 vuotta. Me teimme päätöksen muutosta vaimoni kanssa jo rakennusvaiheessa, koska hän oli jo pyörätuolipotilas silloin ja hänellä oli vaikeuksia meidän entisessä asunnossamme. Etsimme sellaista asuntoa, missä fyysiset olosuhteet oli tehty kunnolla ja että siellä pääsee autotallista suoraan huoneistoon. Minä olen nyt ollut leskellä pari vuotta. Yksi aivan keskeinen juttu on meidän korttipelikerhomme, jossa kahdeksan vakiojäsentä kokoontuu kaksi kertaa viikossa. Korttipelikerrosta on tullut vähän myös tämmöinen perussolu yhteisölliseen toimintaan. Me olemme järjestäneet juhlia. Meidän kahvirahoillamme olemme hankkineet täydet kalustot ja keittiövälineet. Pelikerhon kanssa järjestämme, että keväisin syödään vähän parsaa ja syksyllä sinisimpukoita. Monikaan ihminen ei ole koskaan edes syönyt sinisimpukoita. Oktoberfestikin pidettiin.”
Hannu Alén, Kalevan Akseli
Vanhustyön keskusliiton viestintäjohtaja Merja Lankinen haastatteli henkilöitä helmikuussa 2023 Tampereella senioritalo Frans Emilin tiloissa. Artikkeli Onko välimuotoinen asuminen väliinputoaja? on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 2/2023.