Mitä on omahoito ja miksi omahoitotaitoja olisi hyvä vahvistaa? Tulevaisuuden pohtiminen voi tuntua kaukaiselta ja arjen pyörteissä aihe on varsin helppo siirtää myöhemmin pohdittavien joukkoon. Ennakointi ja omahoitotaidot liittyvät kuitenkin keskeisesti hyvinvointiin, joten niitä olisi hyvä miettiä hyvissä ajoin.
Omahoito on menetelmä, jonka avulla voi tunnistaa terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, hoitaa itseään ja edistää omaa hyvinvointia. Omahoidossa lähdetään liikkeelle elämäntilanteen kartoittamisesta, ongelmanratkaisutaitojen kehittämisestä ja tulevaisuuden tarpeiden ennakoinnista. Omahoidossa ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija, jolla on oikeus päättää elämäntavastaan ja tehdä hoitoon liittyvät päätökset. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tukevat omahoitotaitojen kehittymistä valmentavalla otteella. Omahoitovalmennus
Oli sellainen yleinen hämmennys uuden asian edessä, ja pientä pelkoa tulevaisuudesta muistisairauden kanssa.
Terveydentilassa tapahtuvat muutokset ja sairastuminen voivat pysäyttää ajattelemaan tulevaisuutta. Etenevä muistisairaus voi herättää monenlaisia tunteita ja huolta tulevaisuudesta. Elämä voi tuntua pysähtyvän, tai voi tuntua kuin jäisi itse paikoilleen elämän odotushuoneessa, vaikka muut jatkavat kulkuaan. Tulevaisuus voi kietoutua sumuverhoon ja suunnitelmat ja haaveet voivat tuntua lipuvan pois ulottuvilta: ”Diagnoosin jälkeen olen joutunut luopumaan ajokortista ja vapaudesta kulkea omia teitä. Myös suunnitelmat ulkomaanmatkoista tuntuvat nyt kaukaisilta”. Muistisairaus koskettaa laajasti sairastunutta, hänen puolisoaan ja läheisiään: ”Olen ajatellut, että joudun varmaan luopumaan omasta ajasta, ja tärkeistä harrastuksista puolison muistisairauden edetessä”.
Tietoa ja tukea ryhmässä
Entä jos varautuminen on jäänyt muiden asioiden jalkoihin, onko diagnoosin jälkeen liian myöhäistä ennakoida tai kartoittaa omahoitotaitoja?
Muistisairauden varhainen vaihe on hyvä kohta istua alas ja ryhtyä suunnittelemaan tulevaisuutta. On hyvä pohtia elämän peruspilareita ja tulevaisuuteen liittyviä tarpeita itsekseen ja yhdessä läheisten kanssa. Esimerkiksi asumiseen, talouteen ja terveyteen liittyviä ennakoinnin kysymyksiä kannattaa pohtia ja keskustella läpi läheisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiin ja aivoterveyttä edistäviin teemoihin, kuten esimerkiksi ravitsemus, liikunta, mielekkäät harrastukset ja sosiaaliset suhteet. Lisätietoa ennakoinnista Ikääntymisen ennakointi
Siellä oli niin helppoa puhua, kun ei tarvinnut selitellä mitään. Kaikki ymmärsi heti, mistä on kyse.
Vertaistuki tarjoaa tarttumapintaa ja peilin omille pohdinnoille. Muistisairauden alkuvaiheessa voi herätä tarve saada käytännönläheistä ja toivoa ylläpitävää tietoa. Erityisen tärkeä merkitys on vertaistuellisilla keskusteluilla muiden samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa
Omahoitovalmennus tuli meille kreivin aikaan, ryhmässä huomasin, etten ole yksin murheitteni kanssa. Sain tietoa ja ennen kaikkea tukea ajatuksilleni.
Vanhustyön keskusliiton voimavaralähtöisissä Omahoitovalmennus-ryhmissä saadaan suuntaviittoja tulevaisuuteen. Ryhmissä käsitellään omahoitotaitoja edistävää tietoa, jaetaan kokemuksia ja tuuletetaan tunteita. Ryhmän aikana harjoitellaan tunnistamaan ja vahvistamaan yksilöllisiä ja pariskunnan yhteisiä voimavaroja. Usein paras kannustus vaikkapa hoitotahdon tai edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen tulee juuri vertaiselta. Kun kaikki ovat samassa veneessä, asioita ei tarvitse selittää juurta jaksaen. On helppo puhua, kun tietää, että aihe kiinnostaa kuulijoita.
Tuntuu kuin olo olisi kymmenen kiloa keveämpi, niin iso taakka lähti pois harteilta ryhmän aikana. Ihanaa, että pääsin mukaan tähän.