”Eivät vuodet ihmistä vanhenna, vaan hyvästien jättäminen.”
– Michel del Castillo
Tutkimusten mukaan sosiaalisilla suhteilla ja ystävien läheisyydellä on uskomaton voima. ”Ystävyyden resepti” on jokaisessa ystävyyssuhteessa erityinen. Sen säännöllinen noudattaminen voi vahvistaa terveyttä, hyvinvointia ja vähentää jopa terveyspalveluiden tarvetta. Monessa tutkimuksessa merkityksellinen kanssakäyminen on ollut yhteydessä jopa kipukokemuksiin, ja se tulee esille myös iäkkäiden kertomuksissa:
Kun on pari tuntia rupatellut muiden mummujen kanssa ja nauranut vedet silmissä, kivutkin jäävät pitkäksi aikaa taakse.
Ikääntyessä joutuu väistämättä kohtaamaan menetyksiä. Ystävän kaipuu saattaa iskeä illalla. Yölläkin, kun ei saa unta. Ei tule oikein mihinkään lähdettyä. Toiset sanovat, että kaipuu tuntuu silloin, kun on jossakin vieraassa porukassa: muilla on hauskaa, mutta ei itsellä.
Kaipuun tunne voi liittyä yksinäisyyden kokemukseen. Yksinäisyys on yhtäältä luontainen osa elämänkulkuamme ja arkeamme, osa ihmisyyttä. Elämänkulussa yksinäisyyden kokemus voi olla ohimenevä häivähdys, pitempi ajanjakso, tai se voi lievittyä nuoruudesta kohti vanhuutta. Toisaalta yksinäisyys voi ajan mittaan myös syventyä ja muuttua haavoittavaksi, hyvinvointiamme ja terveyttämme uhkaavaksi. Yksinäisyys onkin yhteydessä monin eri tavoin terveyteemme ja terveyskäyttäytymiseemme. Se lisää terveyspalveluiden käyttöä ja ennenaikaisen kuoleman riskiä (Jansson 2020).
Elämään tuli valtava aukko, ei ollut ketään kenen kanssa puhua.
Monet yhdistävät ajatuksissaan yksinäisyyden linkittyvän korkeaan ikään. Yksinäisyys ei kuitenkaan suoraan syvene tai lisäänny suhteessa kronologiseen ikään ja ikääntymiseen. Ikääntyessä menetykset ovat keskeinen yksinäisyyteen yhteydessä oleva tekijä. Esimerkiksi pitkäaikaishoidossa yksinäisyys ja ikääntymiskokemukset kietoutuivat ikään liittyviin olosuhteisiin, joista tärkeimpiä nimittäjiä olivat menetykset. Leskeksi jääminen on johdonmukaisesti yhdistetty yksinäisyyteen.
Mutta mitä voisimme sitten tehdä?
Yksi vähemmän tutkittu, mutta tuore ja varsin rohkaiseva näkökulma on vanhuuteen varautuminen ja ennakointi. Se on nostettu keskeisenä teemana myös tulevaan ikääntyneiden laatusuositukseen (julkaisu alkuvuodesta 2024). Hyvää tekeviä ihmissuhteita todella kannattaa vaalia ja haalia. Elämänmuutosten, esimerkiksi eläköitymisen, kohdalla on hyvä pysähtyä miettimään omia tarpeita, toiveita ja odotuksia. On hyvä kysyä itseltään, millaisia osallistumisen mahdollisuuksia minulla on tai voisi olla? Mitä odotan muilta, mitä muut odottavat minulta? Mitkä asiat tekevät juuri minun elämästäni mielekästä ja merkityksellistä tulevaisuudessa?
Varsin tuoreessa väitöskirjatutkimuksessa pohditaan sitä, miten ihmiset osallistuvat vanhuuteen varautumiseen ja ennakoivaan elämänsuunnitteluun kohdattuaan erilaisia terveyteen liittyviä muutoksia − eivät niinkään itsessään, vaan muissa ihmisissä. Muiden ihmisten elämäntarinat ja vanhenemiseen liittyvät näkyvät elämäntilanteiden muutokset vaikuttavat ihmisen ajatteluun ja pohdintaan siitä, mitä seurauksia vastaavilla tilanteilla voi olla heille itselleen tulevaisuudessa. Nämä ”skenaariot” voivat myös herättää pohtimaan ratkaisuja. Jaetuista elämäntarinoista tulee perusteluja omalle elämänsuunnittelulle (Rantanen 2023).
−Semmoinen varautumisjuttu varmasti olis se, että pitäis olla mietittynä, mitä mä alan tekemään, kun en enää oo töissä. Olis joku varautumissuunnitelma, edes pieni, että kokee itsensä edelleen tarpeelliseksi ja oma elämä on mielekästä. Töiden jälkeen itse huomasin, että se oli aika iso juttu, kun kukaan ei enää soita eikä kysy mitään.
-Mies 64, eläkkeellä (Rantanen 2021)
Linkki väitöskirjaan:
Teksti on julkaistu tammikuussa 2024 Societas Gerontologica Fennican viestinnässä. Kirjoittaja on Vanhustyön keskusliiton osallisuusjohtaja, FT Anu Jansson.